Ei ole kesää ilman soutureissua. Ensimmäinen soutureissuni oli kolme kesää sitten. Ennen sitä en ollut koskaan soutanut, vaikka olin ollut pari kertaa soutuveneessä Vietnamissa. Juhani toisaalta on soutanut koko hänen elämäänsä, ja siksi hän tietää tarkalleen, mitä tehdä soutuveneessä. Vuokrasimme netin kautta varakkaalta mieheltä suositun Kaisla-soutuveneen kymmenellä eurolla päiväksi. Vaaleanvihreän veneen mukana tuli vakiovarustukset ja kaksi pelastusliiviä. Minua vähän jännitti, ja siksi laitoin heti pelastusliivit päälle. Sain myös Juhanin laittamaan liivit päälle, vaikka hän ei ollut käyttänyt niitä kertaakaan hänen soutuaikoinansa. Pakkasimme kaikki valmiiksi ja lähdimme valtavalle Itämerelle. Ohitimme muutaman pienen puiden peittämän saaren. Valtameri näytti soutajan näkökulmasta vielä isommalta. Oli puolipilvistä ja aurinkoista. Merellä oli koko ajan tuulista. Viileä merituuli vei tunnelmaa korkealle: Olin vihdoinkin valmis soutamaan. Istumapaikkojen vaihtaminen sujui hyvin, vaikka minua hirveästi pelotti, että vene kaatuisi. Aloitin työntämään airoja vain käsien voimalla. Vene liikkui hitaasti. Silloin opettelin käyttämään koko ruumista soutamisessa. Kädet ohjailivat airoja, jalat työnsivät jalkatukea vastaan, ja ylävartalo kumartui taaksepäin. Sitten vene liikkui nopeasti eteenpäin.
Reissun ”huippuhetki” oli, kun Juhani päätti mennä läpi kymmeniä metrejä tiheää kaislikkoa. Merikaisla kasvoi rannan lähellä ja levisi isolle alueelle, mitä emme tienneet aluksi. Kasvi oli niin korkea, että ei pystynyt näkemään, mitä edessä oli odotettavissa. Liikutimme venettä vetämällä kasveja, koska oli mahdoton soutaa sameassa vedessä. Viidentoista minuutin kuluttua olimme jumiutuneet kaislikon keskelle. Juhani kieltäytyi lopettamasta. ”Kyl mä pärjään”, hän mumisi. Onneksi veneessä oli jatkuvasti nalkuttava nainen, joka oli jo onnistunut vaihtamaan itsepäisen miehen mielen monta kertaa. Käännyimme vihdoinkin takaisin ulapalle.
Pisin soutureissuni oli kesällä 2021, jolloin Suomessa oli poikkeuksellisen kuumaa. Vuokrasimme saman Kaisla-soutuveneen ja lähdimme samasta paikasta Soukanrannalta, mutta vältimme kaislikon tällä kerralla. Pari tunnin jälkeen pääsimme jo Espoonjoelle. Huomasimme joensuualueelta ruohoa rauhallisesti syöviä lehmiä, jotka eivät huomanneet meitä ollenkaan. Joella soutaminen oli paljon helpompaa kuin merellä, koska joella ei ollut yhtään aaltoja ja virta vei meidät mukanaan. Veneen liikkuessa pitemmälle joelle maisema muuttui. Vehreät korkeat puut peittivät joen varret. Muutama kalteva puu varjosti vettä. Vain osa turkoosista taivaasta oli näkyvissä. Maisema muistutti minua trooppisesta sademetsästä Mekongin suistolla kotimaassani. Luonnonkaunis maisema sai ihmisen vaipumaan ajatuksiinsa ja menettämään ajantajunsa. Olimme soutamassa kuuden tunnin aikana kesän kuumimpana päivänä. Muistan saaneeni toisen koronarokotuksen päivää ennen reissua, ja siksi vasemmassa kädessäni oli pieni laastari. Reissun jälkeen koko ruumiini muuttui tummaksi, mutta onneksi laastarin alla iho oli vielä vaalea.
Vuonna 2022 lokakuussa tapahtui seikkailunhaluisin soutureissuni. Vietimme syyslomaa perhemökissämme Pohjois-Pohjanmaalla. Ruska oli mennyt ohi ja yöllä oli jo pakkasta. Lähdimme iltapäivällä soutureissulle pienelle joelle mökin lähelle. Minulla oli päällä kaksi villapaitaa, paksu talvitakki, tuubihuivi, pipo, hanskat ja saappaat, mutta se ei riittänyt. Kolean lokakuisen päivän kylmä ilma läpäisi kaikki kerrokset. Matkan alussa ei ollut mitään erikoista. Jokea pitkin voi nähdä metsää ja tyypillisiä maaseudun omakotitaloja, mutta ketään ei näkynyt. Ohitimme kolme koskea. Koska se oli ensimmäinen kertani soutaa kosken yli, olin hyvin innostunut. Enpä olisi arvannut, kuinka hankalaa paluumatka olisi.
Palatessamme alkoi oikea seikkailu. Ensimmäisessä koskessa oli pari keskikokoista kiveä, ja siksi onnistuimme menemään ohi nopeasti. Toinen koski oli paljon leveämpi ja voimakkaampi. Aluksi Juhani yritti soutaa ohi, mutta virta oli niin voimakas, että vene kääntyi itsestään, kun lähestyimme koskea. Sitten yritimme soutaa joen reunalla, jossa oli vain pari pientä kiveä. Valitettavasti sekään ei onnistunut. Matalan veden takia vene jumiutui kivien keskelle, ja siksi emme pystyneet soutamaan. Juhani nousi ylös veneestä joen reunalla olevaan pensaikkoon ja käveli vetäen venettä eteenpäin. Poistuin veneestä seisomaan pensaikkoon. Tyhjä vene meni kosken yli sujuvasti. Olin helpottunut: vaikein tehtävä suoritettu. Nyt tarvitsimme vain astua uudestaan veneeseen. Kävelin hitaasti ja huolellisesti Juhania kohti ärsyttävän pehmeän pinnan vuoksi. Juhani piti veneen köyttä kädessään, jotta pääsisin turvallisesti veneeseen. Juhanin hypätessä veneeseen virta vei veneen heti mukanaan. Päädyimme samaan paikkaan kuin 20 minuuttia aikaisemmin: kosken myötävirtaan. Minusta tuli enemmän ahdistunut ja väsynyt, mutta Juhani oli täynnä energiaa. Hän aina piti luontohaasteista. Yritimme uudestaan mennä ohi toiselta puolelta. Poistuimme heti veneestä joen varrelle. Juhani veti veneen kosken ohi ja seurasin häntä. Oli helpompi kävellä tällä puolella, koska maa oli paljon kovempaa. Sen jälkeen löysimme hyvän paikan kiinnittää vene, joten astuimme takaisin veneeseen. Vihdoinkin pääsimme valtavan kosken ohi! Paluumatka kesti vielä tunnin ja saavuimme kotiin ennen pimeän tuloa.
-------
En tiedä, miten lopetan tämän kirjoituksen, mutta se ei haittaa, koska soutureissumme jatkuvat. Nähdään seuravan reissun jälkeen!
Comments